Kalevalata savon kielellä. Kalevalan käännöksistä vetävimpiä lienee Matti  Lehmosen    vuosisadan vaihteessa (1999) kääntämä  ”Kalevala savon kielellä”.  Rautalampilaisopettaja  käänsi kaikki viisikymmentä runoa savoksi  ja arveli työn tehtyään ” suattaa olla, että suatonj runot syntymäsijoilleen, kun ne suatonj Savon mualle soepa-leukain seutuville”. Savon kielen seura tarjoaa yleisölle kuulla tilaisuuden kuulla savonkielistä Kalevalaa ääneen luettuna Kuopion torin Apajassa  Kalevalanpäivänä  28.2. klo 12-14.  Käytävässä on äänentoisto ja välipaloina kuullaan kantelemusiikkia.

 

Kolme päivää kielkylpyä Kuopion murretorilla

Napolin lahja Savolle, syntyperäinen italialainen  murremestari  Paco Nucci  käänsi katsojien pään Kuopion murretorin avajaisissa  torilavalla.   Pää lattiassa, jalat laipiossa hän kertoili  mikrofoniin  miten tuli Savoon ja havainnostaan  miten savon murretta viännetään.

Ei millään pahalla, se on savolainen puhevika.  Yläleuka männöö vasemmalle,  alaleuka oikeelle,  ja niin joutuin ettei puhuja ite huomoo, selvitti  mestari  ja toimittautui   lattialta pystyasentoon niin livakasti ettei sitäkään  heti huomannut.

Paco Nuccin mielestä savon murteen  oppimista edistää jos kävelee tuon tuostakin torin poikki,  kuuntelee ihmisten juttuja ja rupeaa puheisiin.

IMG_0390

Nilsiän pussihousukerho

Kuopion torilla tarjottiin kielkylpyä torstaista lauantaihin (21-23.7)  Savon kielen seuran järjestämällä murretorilla.  Kolmeen päivään sisältyi  huumoria, puhetta ja musiikkia torilavalta.   Kolmantena päivänä kylvetettiin  yhteisesti karjalaisten kanssa,  onhan karjalan kieltä ja murretta puhuttu Pohjois-Savossa  seitsemän vuosikymmentä.

Joka  päivä  myös laulettiin yhteisesti Kallavesj-laulu, jonka virallinen satavuotispäivä on elokuussa.

Savon kielen seuran puheenjohtaja Seppo Kononen piirteli avaussanoissa savon murteen rajoja Imatralta Ranualle, Ilomantsista Evijärvelle  ja uskoi niiden sisällä meidän  toinen toistaan ymmärtävän.  Vielä haaskempoo  jos ei ihan kaikee ymmärräkään, hän tuumi.

Murremestari  Hannakaisa Heikkinen lupasi murrepuheen hallitsevana Suomen mestarina valmentaa nykyistä mestaria ensi vuoden SM-kilpailuun. Eeva-Liisa Pennasella oli uutisia  Kalmalahden kolmesta taistelusta, joista  viimeisin on koskenut koulun rakentamista. Muutama  virsun kitkaas  tarvitaan ennen kuin koulu  saadaan, oli hänen arvionsa.  Avajaisten musiikkipuolesta vastasivat  Aapeli Rummukainen ja Kuopion pelimannit.

Perjantaina  lavalle noussut Nilsiän pussihousukerho lauloi mutta protestoi Esa Pakarisen säettä  keskustas on  tori Kuopion, onhan koilliskulmalta on tätä nykyä  aika matka torille.  Salme Harjusen kuvailun kohteena oli Säyneisen kylä,  Tarja Krögerin  Kuopion keskusta,  muutaman kuukauden kuluttua  yhtä ja samaa kaapuntia molemmat.

 

IMG_0392

Anneli Lujanen, (oikealla)  asuna  feressi  ja Pirjo Stranden sarafaani

Karjalais-savolaisen päivän juontajat Anneli Lujanen ja Pirjo Stranden toivat lavalle naisellista arvokkuutta  puvuillaan. He olivat pukeutuneet   feresiin ja  sarafaaniin,  jälkimmäisen luatija oli  vasta eilisiltana ehtinyt  purkaa hameesta harsinlangat.

Naiset  sanoivat pagisevansa mummon karjaloa, jota he olivat  opastunna koulussa ja välillä unohdunna, nyt eläkkeellä ruvenneet uudelleen muistelemaan. Somalta kuulosti vaikkei ihan kaikkea ellettynnä.

Pienen oppitunnin jälkeen jotakin osattiin. Persoonapronominit ovat  minä, sinä, häi, myö, työ, hyö .  Lauantai on suovattu, sunnuntai pyhäpäivä.

Viktor Jetsu, eläkkeellä oleva kanttori lauloi komeasti pajoja. Tunnettuun Laps olen kauniin  Karjalan-lauluun  hän  on kääntänyt  karjalankieliset sanat Vunukko olen tsoman Karjalan.  Säestyksestä huolehti tanjalkalla  Teuvo Leskinen.

IMG_0393

Heinäahon näytelmäpiirin karkausvuoden  sketsi

Päätöspäivän savolainen osuus oli Heinäahon näytelmäpiirin käsissä. Karkausvuoden vaaroista kertova sketsi on ohjelmistossa joka neljäs vuosi, joten ei pilata yllätystä  juonta paljastamalla.  Naurutakuulla sitä voisi mainostaa.

Eila Ollikainen

 

 

 

Yks’ jalakanen, monta virkoo

Kallavesj-laulu elää,
mutta Aaro Jalkasen oma värikäs elämä tahtoo unohtua

Kallavesj-laulun sanoittaja Aaro Johannes Jalkanen (1875-1960) teki ison osan elämäntyöstään Suomen ulkoministeriön palveluksessa ns. rapakon takana Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta hän kuuluu niihin onnellisiin, joka on ollut profeettana omalla maallaan.

jalkanen

Aaro Jalkanen, nuorena sortovuosien aikaan.

Kiitos siitä kuuluu paljolti juuri Kallavesj-laululle, jolla savolaiset ja monesti myös toisheimoiset ovat herkistelleet illanistujaisissa tai matkoillaan tunteitaan kohta sadan vuoden ajan. Laulun viralliseksi syntymäpäiväksi on kirjattu 16.8. 1916, jolloin Jalkanen USA:n Fitchburgissa vietetyillä kesäpäivillä sai virolaisten haikeasta Yksinäin, yksinäin -laulusta kimmokseen omaan, kotikaupunkiinsa Kuopioon sovitetusta sanoituksesta.

Näin jälkikäteen katsottuna Kallavesj, Kallavesj oli klassikko jo syntyessään ja puhuttelee koti-ikävää potevaa laulajaansa tai kuulijaansa tänään yhtä väkevästi kuin sata vuotta sittenkin. Tunnetta on tulvillaan myös Ado Grenzsteinin runoilema ja Johannes Kappelin säveltämä alkuperäinen vironkielinen laulu, mutta sen suosio on tänään paljon muuta kuin Jalkasen Kallavesj-laulun. Syy ei ole Kappelin sävellyksessä, vaan sanoittaja Grenzstein- Piirikiven persoonassa. Hän näet hurahti aikanaan rotuopin kannattajaksi ja pilasi sillä maineensa jälkipolvien silmissä.

Jalkasteoksia kaksittain

Kuopiossa Kallavesj-laulua on muisteltu tänä vuonna isommalla joukolla jo useampaan otteeseen ja nähty myös siihen liittyvää uutta elokuvaa. Kesäkuun alkupuoliskolla järjestetyllä Kallavesj-risteilyllä kuultiin, että vielä tämän vuoden nimiin Aaro Jalkasesta on tulossa kaksikin uutta teosta.

risteily

Monien savolaisten paikallishistorioitten ja kyläkirjojen tekijänä tunnettu Markku Niskanen kertoi kesäkuun Kallavesj-risteilyllä tekeillä olevasta Aaro Jalkasen elämäker- rasta, jossa taustavoimana on Kuopion isänmaallinen seura.

Yhtäältä kirjoittaa Kuopion isänmaallisen seuran Aarni-sarjaan Jalkasen elämä- kertaa Markku Niskanen, toisaalta kokoaa Jalkasen pojantytär Tuulikki Jalkanen yhdessä Outi Vuorikarin kanssa teosta sanan mestarin kirjallisesta jäämistöstä, runoista ja pakinoista.
Molemmat kirjat ovat tervetulleita, sillä yhdellä laululla jälkipolvien mieleen jääneellä ”yks’ jalakasella Savommuasta” ehti olla elämässään monta virkaa ja virkinettä, joista tämän päivän ihmisillä ei ole juuri aavistustakaan.

tuulikki_jalkanen

Tuulikki Jalkanen, Aaro Jalkasen pojan- tytär, on koonnut paljon ukkinsa tekstejä ja muuta häneen liittyvää aineistoa. Siitäkin on odotettavissa kokoomateos Kallavesj-laulun juhlavuonna.

Savolaisten suurmiesten sarjaan Jalkanen nousi omilla suurilla henkisillä avuillaan, mutta samanaikaisesti hän sattui elämään aikaan, jolloin maailmassa tapahtui ja hän pääsi seuraamaan tapahtumia ja myös vaikuttamaan niihin avainpaikoilla – itsenäistyneen Suomen ulkopolitiikan linjojen luojana ja erityisesti siirtolaiskysymysten asiantuntijana.

Rautalammilta Rauhalahteen

Aaro Jalkanen oli syntyjään Rautalammin valtasukuja Jalkasia ja Variksia. Kuopiolaisiksi perhe muuttui, kun isä-Petter hankki nimiinsä Rauhalahden kartanon.

Pojan sukkela äly ja kielellinen lahjakkuus tulivat ilmi heti pienestä, jo koulupoikana hän sommitteli sukkelasti kronikoita ja runoja – monesti savon murteella kavereistaan ja muusta lähiympäristöstään. Brofeldtin veljesten Savo-lehdessä hän pääsi maistamaan toimittajan ammattia ja piti siitä niin, että jatkoi myöhemmin niin pääkaupungin Päivälehdessä, Helsingin Sanomain edeltäjässä kuin raumalaisen Länsi-Suomen päätoimittajanakin.

Lakimieheksi hän kuitenkin kouluttautui ja opiskeli myöhemmin Valloissa myös papiksi. Sortovuosien Suomessa lakimies lähti tietoisesti rikkomaan venäläisen esivallan pakkolakeja ja -asetuksia niin, että katsoi viisaaksi muuttaa tuhansien muitten maanmiestensä ja -naistensa kanssa Yhdysvaltoihin luomaan sinne uutta uraa.

Suomen itsenäistyttyä hän palasi kyllä työskentelemään joitain toveja ulkoministeriössä ja toimipa hän hetken diplomaattina tsaarivallasta vapautuneessa Pietarissa. Lähetystöneuvoksen arvon Jalkanen sai ansioistaan vuonna 1930. Eläkevuotensa hän vietti Helsingissä.

…kaunista, tekokaunista

Sanan miehenä Aaro Jalkanen on enemmän kuin ”yhden laulun yks’ jalakanen”. Mukavia jutteleva diplomaatti ja seuramies oli kysytty juhlapuhuja Pohjois- Amerikan suomalaisten siirtolaisten yhteisiin tapaamisiin, ja mielellään hän näyttää niissä myös vierailleen.

Säilyneistä puheista näkee, että voimaa Jalkanen ammensi puheisiinsa ennen muuta savolaisuudesta. Siirtolaisjuhlilla hän pohti humoristeen tapaan milloin savolaisten ukkomiesten, milloin savolaisten emäntien olemusta ja niitten eroja.

Nuorista naisista, ”immyistä”, hän esimerkiksi sanoi,  että ihanimmillaankin he ovat vielä keskentekoisia olentoja, minkä he itsekin oivaltavat. Sen vuoksi hänen täytyykin ”ahkerasti maalata, paklata ja punamullata kasvojaan, rasvata ja punata huuliaan, kähertää, kärentää, piipata, permanentauttaa, voidella, värjätä tukkaansa, somistella silmäripsiään, kurittaa kuormakarvojaan, jopa kyntensäkin värjätä, pukukeinoista puhumattakaan”.

Jalkasen johtopäätelmä tästä kaikesta: ”Kyllähän siitä kaunista tulee, mutta se on suureksi osaksi tekokaunista.

Luonnollista on, että savolaisena Jalkanen pohti paljon myös kalakukon olemusta ja arvoitusta. Yksi hänen päätelmiään oli, että yhteistä kalakukkoa nauttimalla savolaiset avioparit jaksavat  elää  sulassa sovussa toistensa kanssa elämänsä loppuun saakka. Tämän johdosta hän oli valmis suosittelemaan savolaista perinneruokaa myös Hollywoodin näyttelijöille, ”joiden täytyy ottaa ainakin yksi avioero vuodessa”.

”Söisivät enemmän kalakukkoa, niin oppisivat puhumaan rakkaudesta säästeliäämmin ja kuotoilemaan ja pussailemaan vähemmän ja pitämään pitempää häiden väliä”, Jalkanen opasti valkokankaan juhlittuja filmitähtiä

Maa- ja muakuntalaalut

Valtakunnassa käydään taas keskustelua  pitäisikö Runebergin Maamme-laulu korvata Sibeliuksen Finlandia-hymnillä Suomen kansallislauluna.

Savossa meillä on ollut jo vuosisadan verrran kaksi maakuntalaulua, Ahlqvist- Oksasen  Savolaisen  laulu  ja Aaro Jalkasen Kallavesj, Kallavesj. Onko tämä ollut meille savolaisille joku ongelma? Minun ymmärtääkseni tässä asiassa on turha jossitella, päinvastoin meidän kannattaa  olla ylpeitä, että meillä on Savossa laulettavaa kummallekin jalalle, vaikka toinen laulu onkin yks’ jalakasen tekemä.

Savon kielen seura kunnioittaa Kallavesj-laulua kesän murretorilla asiaankuuluvalla tavalla: laalamalla ja laalattamalla.

Seppo Kononen