Hannakaisa Heikkisestä murrepuheen Suomen mestari

Murrepuhujan Suomen mestaruustitteli säilyi Savossa, kun neljän Suomen heimon edustajat mittelivät puhetaitojaan Kajaanissa 8.7. Savon murremestari Hannakaisa Heikkinen Kiuruvedeltä voitti yksilökilpailun luontevalla murteella kertomallaan lapsuudenmuistolla. Navettaan sijoittuvaa tarinaa täydensi Hannakaisan retrohenkinen mekko huiveineen ja ruutuesiliinoineen.

Yksikökisan voittaja Sannakaisa Heikkinen keskellä (2)

Suomen murremestarin tittelistä kilpailleiden kolmen kärki, keskellä voittaja Hannakaisa Heikkinen, vasemmalla Kauko Luoma ja oikealla Arto Meriläinen.

Kaksi vuotta Savon murremestarin Lauri Andersinin kaapissa Varkaudessa ollut kiertopalkinto matkasi nyt hiukan pohjoisemmaksi.

Toiseksi parhaaksi murteen puhujaksi raati arvioi Kauko Luoman Kauhavalta ja kolmanneksi Antero Meriläisen Kajaanista.

Heimojen edustajat ottivat toisistaan mittaa myös kolmijäsenisten joukkueiden yhteissuorituksilla. Joukkuekilpailun parhaaksi raati arvioi kolmen naisen ryhmän Väylän vaimot Tornion Pellosta. He käyttivät esityksessään Tornionlaakson Suomen puolen Lapin murretta, joka on läheistä sukua Ruotsin puolella puhutulle meänkielelle.

Toiseksi joukkuekilpailussa tuli Etelä-Pohjanmaan Krannit ja kolmanneksi Savon joukkue, johon kuuluivat Hannakaisa Heikkisen lisäksi murremestarit Matti Korhonen ja Jari Känninen.

Seuraavan kerran Suomen Heimojen murremestaruudesta kilpaillaan 7-8.8. 2017 Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella.

IMG_5024 Hannakaisa Heikkinen pokaali sylissä Kajaanissa 8.7l

Hannakaisa Heikkiselle vuosi on ollut voittojen aikaa. Ensin Savon murremestaruus, maaliskuussa valittiin eduskuntaan ja nyt kukkuraksi voitto murteella puhumisen SM-kilpailussa Kajaanissa. Suomen mestarin valloittava hymy pokaali sylissä. Kuva: Tuula Ollila