Aihearkisto: Yleinen

Savoksi maisteriksi

Ensimmäinen murteella kirjoitettu ”ruo ratu” hyväksyttiin Helsingin yliopistossa

”Kielen ja murttiin rajala: kieljmuuvon yhteiskunnalisen aseman muutos murttiista kieleks itämerensuomalaisessa kontekstissa (karjalan kielj, meän kielj, kainu ja võro) ja kysymys suomen murtteihen uhanalassuuvesta ja niihen aseman kehittämisestä”

Helsinkiläisen Jani Koskisen – tai Koskiin, kuten hän itse sanoo – ”ruo ratun” nimi on pitkä ja ehkä vaikeatajuinenkin, mutta jää kuitenkin pysyvästi Suomen tieteen historiaan. Se on ensimmäinen filosofian kandidaatin tai maisterin papereihin papereihin vaadittava pro gradu -tutkielma, joka on kirjoitettu alusta loppuun puhtaasti savolaismurteella.

Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa Koskisen noin 90-sivuinen tutkimus hyväksyttiin joulukuun 18. päivänä magna cum laude-arvosanalla eli ihan kelpo maininnalla.

MURTEITA puolustavana suomen kielen tutkijana Koskinen herätti huomiota ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten valmistuneella suppeammalla, humanististen tieteitten edellyttämällä tutkielmalla. Vakiintuneitten tieteenharjoittajien joukosta löytyi väkeä, jolle Koskisen käyttämä savolaismurteen pohjoiskarjalainen muunnelma Rääkkylän ja Kiihtelysvaaran puolesta oli kauhistus.

Tutkielma kuitenkin hyväksyttiin, ja niiltä pohjilta Koskinen katsoi aiheelliseksi jatkaa tieteen tekemistä savoksi myös maisterinpapereita tavoitellessaan. Mutta kuten kaksi vuotta sitten, niin kaikki opettajat ja tutkijat eivät suinkaan taputtaneet murteitten esitaistelijaa olalle.

Tutkielman viralliset tarkastajat Janne Saarikivi ja Rigina Ajanki katsoivat Koskisen tutkimuksen täyttävän kaikki tieteellisen työn kriteerit ja suosittelivat ”ruo ratun” hyväksymistä, koska tutkija samanaikaisesti hallitsee hyvin myös suomen yleiskielen normit. Samalle myönteiselle kannalle asettui myös tiedekuntaneuvosto.

SAVON kielen seurassa Jani Koskisen ponnisteluille murteitten puolesta annetaan täysi tuki ja tunnustus. Hänen käyttämänsä rääkkyläläis-kiihtelysvaaralainen puhetapa, jonka hän on oppinut vasta aikuisiällään, kuulostaa pohjois- tai eteläsavolaisten korvaan toki erilaiselta kuin se savo, jota Savon kahdessa maakunnassa puhutaan.

Mutta kuten on nähty vaikkapa edesmenneen professori Lauri Kettusen piirtämästä Suomen murrekartasta, niin savolaismurteitten alue on laaja. Pystysuunnassa se alkaa etelästä Ruokolahdelta ja Imatralta ja yltää pohjoisessa Lapin porteille Ranuan Simojärvelle ja vaakatasossa itärajalta Ilomantsista aina ruotsinkielisen Pohjanmaan porteille Kortesjärvelle ja Evijärvelle.

Tänä päivänä ei kukaan muista, että vielä 1930-luvulla laskettiin Lappeenranta eteläsavolaiseksi ja että tuossa nykyään karjalaiseksi itseään nimittävässä kaupungissa ilmestyi päivälehti nimeltä Etelä-Savo.

SAVOLAISESTA näkökulmasta on Jani Koskisen Kielen ja murttiin rajala -tutkimus historiallinen siinäkin suhteessa, että siinä toteutuu nyt 1800-luvulla eläneen Kaarle Akseli Gottlundin unelma savon murteelle rakentuvasta yleiskielestä.

Juvan rovastin reipasotteinen ja rohkea poika ei tosin hallinnut täysin itsekään savoa, mutta taisteli sinnikkäästi sen puolesta. Kolme kertaa hän pyrki vuosisadan puolivälissä suomen kielen professoriksi Helsingin yliopistoon, ja kolme kertaa muu tiedeyhteisö esti joukolla hänen pyrintönsä.

Ensimmäisellä yrittämällä professorin virkaan nostettiin Matias Aleksanteri Castrén, toisella itse Elias Lönnrot ja kolmannella, viimeisellä kerralla toinen ja tiedemaailman mielestä parempi savolainen August Ahlqvist-Oksanen.

Omissa kirjoituksissaan ja julkaisuissaan Gottlund käytti kuitenkin johdonmukaisesti omintakeista savoaan. Ukko Noaa laulaessaan harva taitaa tietää, että sen ensimmäiset suomalaiset sanat tähän ruotsalaisen Carl Mikael Bellmanin balladiin tulivat juuri Gottlundin savolaisesta sanapajasta.

JOS VIELÄ 1800-luvulla käytiin Suomessa henkien taistelua suomen kielen sisällä itä- ja länsimurteitten välillä, tänään suurin kiista tiivistyy tieteessä siihen, tullaanko maisteriksi tohtoriksi suomen vai englannin kielellä?

Yhä useammat tutkimukset näyttävät valmistuvan englanniksi, koska englannin kieli avaa ikkunat ja ovet auki Eurooppaan ja paljolti koko maailmaan.

Suomen kielen tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet tuskin ovat tänäänkään kovin kansainväliset, vaan tulokset jäävät hyödyntämään pääsääntöisesti ns. kotimarkkinoita. Yleiskieli säilyy yleiskielenä, vaikka sen rinnalla asioita selvitettäisiin välillä myös eri murteilla.

Päämurteitten erot eivät ole niin suuret, etteikö savolainen ymmärtäisi eteläpohjalaista tai karjalainen hämäläistä. Turha pelätä, että murteesta tulisi tieteen valtavirtaa, vaan tärkeintä on säilyttää suomen kieli niin rikkaana kuin se suinkin on mahdollista. Vain murteitten avulla se onnistuu.

Seppo Kononen

https://kielionkannanotto.files.wordpress.com/2018/11/koskinen_jani_pro_gradu_20181.pdf

Keleperi on nyt kansien välissä

Iisalmelainen Aarno Kellberg (1932-2015) kirjoitti elinaikanaan monta kirjaa, nuortenkirjoja, romaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia, ja tallensi niihin lukemattomia ihmiskohtaloita.

Monitoiminen kulttuuriyrittäjä Minna Kettunen julkaisi hänen elämäkertansa syyskuun 30. päivänä 2018. Kellbergille hyvinkin läheisessä paikassa, Iisalmen kulttuurikeskuksessa, oli häntä muistelemassa puolensataa lähiomaista ja ystävää.

 

 

Pirkko Kellberg (oikealla) ja Minna Kettunen ovat Aarno Kellbergin tärkeät ja läheiset naiset, toinen vaimona, toinen elämäkerran kirjoittajana.

 

Monitoiminen kulttuuriyrittäjä Minna Kettunen julkaisi hänen elämäkertansa syyskuun 30. päivänä 2018. Kellbergille hyvinkin läheisessä paikassa, Iisalmen kulttuurikeskuksessa, oli häntä muistelemassa puolensataa lähiomaista ja ystävää.

89-sivuinen Isän poika, tarinoita Aarno Kellbergistä, on nasakka ja mukavasti kuvitettu teos oman aikansa aitosavolaisesta kulttuurivaikuttajasta. Kettunen osoittaa, miten Keleperissä oli miestä moneen lähtöön. Opettajantoimensa ohessa hän ei ollut vain tuottelias kirjailija, vaan myös taitava taidemaalari, innokas metsästäjä, ahkera yhdistysihminen, harras luonnonystävä ja uuttera metsienhoitaja.

 

Sekin pitää muistaa, että reheväkielisenä ja samalla myös tietäväisenä miehenä Aarno Kellberg oli yksi aikansa suosituimmista puhetyöläisistä. Erityisesti kotiseutunsa Iisalmen historiasta ja merkkihenkilöistä hänellä riitti juttuja loputtomiin.

Ruotsinkielisestä sukunimestään huolimatta Keleperi oli aito savolainen seitsemännessä polvessa. Kantaisä oli tullut Iisalmelle ns. pikkuvihan aikaan 1740-luvun alussa Ruotsin armeijan sotamiehenä. Sodan päätyttyä hän jäi ruotusotamieheksi Iisalmeen ja avioitui paikallisen savolaistytön kanssa. Suvun miehet jatkoivat ruotusotamiesperinnettä usean sukupolven ajan.

Myöhemmin Kellbergin suku opittiin tuntemaan kauppiaina, mutta yksi Isän poika -teoksen kiintoisista tarinoista on, että jo Aarnon Eino-isällä oli hyvin vankat kirjalliset taipumukset. Omista kansalaissodan ajan kokemuksistaan hän kirjoitti kertomuksen nimellä Kylä kapinan rajalla, jota ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Teksti oli niin vaikuttavaa, että kirjailija Olavi Siippainen oli käsikirjoituksen luettuaan kehottanut kirjailijaksi mielivää Aarnoa ottamaan oppia isästään.

Savon kielen seura oli yksi niistä yhdistyksissä, joissa Aarno Kellbergillä oli iso merkitys. Hän oli perustamassa seuraa vuonna 1982 ja toimi vuosia varapuheenjohtajana. Yhdessä puheenjohtaja Osmo Hännisen ja kotiseutuneuvos Unto Eskelisen kanssa hän antoi seuralle äänen ja kasvot ja oli näin edesauttamassa sitä Suomen murteitten ylösnousua, joka 1980-luvulla käynnistyi.

Suuret kustantamot eivät tänään juuri ole halukkaita julkaisemaan omien kirjailijoittensa elämäkertoja, olivat nämä elinaikanaan miten suosittuja tahansa. Minna Kettuselle Isän pojan kirjoittaminen oli sydämen asia, ja näin hän päätyi myös julkaisemaan teoksen oman Väärnin pappila -yhtiönsä kautta. Sieltä kirjaa voi myös tiedustella vaikkapa sähköpostiosoitteen www.vaarninpappila.fi:n välityksellä.

Seppo Kononen

Maailmaa parannetaan myös kolmipäiväisellä murretorilla

Murretori on ollut olennainen osa Kuopion kesäistä torielämää koko tämän kuluvan vuosituhannen ajan ja niin myös tänä kesänä. Savon kielen seuran järjestämä kolmipäiväinen murreiloittelu alkaa Kuopion kauppatorilla ensi viikona torstaina 5.7. ja päättyy lauantaina 7.7. Puhetta ja musiikkia on tarjolla päivittäin puolisentoista tuntia klo 12-13.30. Jos ei maailma puhumalla paranne, niin ainakin se tuntuu hetken aikaa hauskemmalta.

Kun Kuopiossa ja Savossa ollaan, niin päällimmäisenä kuuluu torilla väistämättä savon murre kaikin maustein tämän vuoden murremestarin Keijo Karhusen ja muiden tunnustettujen murteenpuhujien johdolla. Mutta samaan kuoroon mahtuu toki myös maan muitten murteitten edustajia aina Suomen Turkua myöten. Eri toten päätöspäivälle lauantaille on valmisteltu tuhti karjalainen kattaus, kun on laskettu, että jopa joka viidennellä savolaisella on juuria Karjalassa.

Suomen murremestaruuskilpailuissa on nyt välivuosi, mutta takavuosilta menestystä on tullut savolaisille roppakaupalla. Esimerkiksi vuosi sitten Savon kielen seuran joukkue voitti joukkuemestaruuden..

Murre ei kuulu vain puheessa, vaan yhtä lailla se tulee esiin myös laulussa ja soitossa. Murretorilla musiikkia savolaiseen tapaan kuullaan muun muassa Kuopion pelimanneilta ja Nilsiän pussihousukerholta. Lukuhaluisille torilla on tarjolla savolaista kirjallisuutta.