Matti Korhosesta Savon murremestari 2014

Matti Korhosesta Savon murremestari 2014

 

murre1

Matti Korhonen Lapinlahdelta joutui haastavaan eli huastavaan   tilanteeseen kilpailussa   Savon murremestarin tittelistä 29.3. 2014 Pohjois-Savon liiton Maakuntasalissa Kuopiossa. Yksi miehenpuelj vastaan kolomee naisimmeistä, kaikki suustaan osoovoo porukkoo. Tuomareina olivat näyttelijä Auli Poutiainen, murremestari Irja Turunen ja kirjailija Jukka Lappalainen.

Kaija Räsänen oli jättänyt kuopiolaisen kunnallispolitiikan ja selaillut lehtien sarjakuvasivuja, josta hän epäili löytäneensä jopa savolaista miehenkuvvoo. Saara Koskinen toi raikkaan tuulahduksen Keiteleen metsistä ja kertoi terveisiä kunnasta, jossa naiset miehittävät päättäjien paikat. Syntyjään lapinlahtelainen Tuula Ollila muisteli lapsuusajan maisemia ja ympäristöä ja ihmetteli minkä tautta nykyään puhutaan pakkoruotsista, kun ennen vanhaan opittiin jo penakkana vapaaehtoisesti kyökkiruotsia .

Matti Korhonen kertoi jutun tanssireissusta ja taskussa mutruilleesta matikasta, jonka päätteeksi ei silti päässyt Kaisan aittaan.   Oikeilla painotuksilla kerrottuna tuttukin juttu verestyy ja tuomaristo nimesi kertojan Savon murremestariksi .

Matti Korhonen on tunnettu kesäteatteriesiintyjä kotipitäjässään. Hänen kotikylällään Kiukoonmäessä asuu muitakin murremestareita ja tunnetun huumoriyhtyeen Mahottomien esiintyjiä, joten kylää on ruvettu nimittämään Haaskanmäeksi.