Murtumatta murteen puolesta

Tukeva tuulenhalkaisija, lujat leukaperät ja rovele ruumis: sellainen on ollut savolaisen miehen prototyyppi kautta aikain Savon Sanomain nurkkavitseissä. Kotiseutuneuvos Unto Eskelinen sopisi ulkoisesti hyvin sen eläväksi malliksi, eikä vikaa ole hänen murteen taitamisessakaan. Päinvastoin: ilman hänen ”kieljkiärylöetään” meidän savolainen ruokapöytämme olisi tänään huomattavasti köyhempi ja vähäkalorisempi.

4410980_

Tosi savolainen kotiseutuneuvos Unto Eskelinen (1921-2013)

Kun puhutaan tänä päivän savon murteesta, pitää puhua silloin myös Unto Eskelisestä. Hänestä Siilinjärveltä Pöljän pysäkiltä junaan noussut Kalle ”Rieska-Kalle” Väänänen on saanut arvoisensa manttelinperijän, joka sitä paitsi on pysynyt koko ikänsä uskollisena kotimaakunnalleen. Kalle Väänänen sen sijaan teki elämäntyönsä paljolti Karjalassa, ensin Viipurissa ja sitten Lappeenrannassa ja tunnustautui jossain vaiheessa enemmän mien ja sien puhuvaksi karjalaiseksi kuin minä ja sinä-muodon savolaiseksi.

Kova työ vie miehen läpi vaikka harmaan kiven. Untoon jos kehenkä tämä ikivanha totuus sopii jos kehen. Vaikka hän opettajana joutui pänttäämään lasten päähän kirjakieltä heti ensimmäisestä aapisesta lähtien, niin omaa puheenparttaan hän ei ole lähtenyt muuttelemaan koskaan koulun virallisten opetussuunnitelmien mukaan.

Haastatteluissa Unto on joskus sanonut, että murteen kuolema olisi hänestä kuin ”emo kuolisi”. Uskon murteen voimaan hän sai nuoruudessaan kuunnellessaan aikansa julkisia savon taitajia kuten maanviljelysneuvos Tatu Nissistä ja lapinlahtelaista opettajaa ja kulttuurimiestä Albanus Sonnista. Albanukselta, säveltäjä Ahti Sonnisen isältä, Unto sanoo oppineensa, että ”ei ole niin pyhhee asijoo, ettei sitä voesj savon murteella sannoo”.

Ja kuten meidän päivinämme on nähty ja kuultu: savoksi saarnaava pappi hiljentää kuulijansa siinä missä hänen kirjakielinen virkaveljensä tai -sisarensakin. Murresaarnat ovat muuttuneet Savossa maan tavaksi niin, ettei seurakunta edes huomaa papin puheessa olevan jotain erikoista.

Savoa puhuvista naisista Unto on kiitellyt erityisesti edesmennyttä ruokaperinteen taitajaa Bertta Räsästä ja kirjailija Elina Karjalaista. Hän on muistellut, että ”kysyipä Bertalta mitä vain, niin ainakin puoli tuntia se otti aika”. Toisin sanoen: savolainen kertoo aina asioista mieluummin laveasti kuin säästeliäästi. Pelkistäjät ja raportoijat ovat tulleet Savoon muualta.

Moni savolainen pelkää maalaisuuttaan maailmalla, mutta se on joutavanpäiväistä. – Jos minä Helsingissä menen Stockmannin vintille ja pyydän kupillisen pöönävettä, niin eivät sano, että saatanan savolainen, vaan kysyvät ystävällisesti, että Savostako sitä on lähdetty! Näin on kotiseutuneuvos joskus rohkaissut heimolaisiaan.

Omalla esimerkillään Unto on osoittanut, miten elämä on kestävyyslaji. Yhdeksänkymmentä vuotta on pitkä aika ihmiselle, mutta senkin raja neuvos ylitti jo vuosi sitten – jos ei nyt enää ihan satasta pinkovan pikajuoksijan vauhtia niin kuitenkin ajatukset kirkkaina.

Erinomainen kestävyyden merkki on ollut myös hänen kirjallinen tuotantonsa. Ensimmäiset runonsa Unto rustasi Savon Sanomissa julkaistaviksi alle parikymppisenä maalaispoikana vuonna 1940. Sen jälkeen niitä tuli tasaisena virtana vuodenkierron kaikille suurille merkkipäiville Uudesta vuodesta äitienpäivään, kaatuneitten muistopäivään, juhannukseen, itsenäisyyspäivään, jouluun…

Pitkästi yli kuusi vuosikymmentä jatkuneesta runovirrasta olisi saanut kirjoja tuon tuostakin, mutta vasta 2007 hoksattiin julkaista ensimmäinen kokoelma Unton runoista. Lähde rohkeasti matkaan -runoelman kokosi Alavan kirkon piirissä Kuopiossa toimineitten naisten Pisara meressä -ryhmä. Oma lukunsa ovat sitten Unton laulu- ja iskelmäsanoitukset, joita paikalliset säveltäjät ryhtyivät häneltä takavuosina tilailemaan.

Hyviä runoja, kelpo laulelmia; ei siinä mitään.

Unton kirjallisen elämän todelliset merkkipaalut ovat silti hänen kaksi murresanakirjaansa. 1980-luvulla julkaistu Kieljkiärylöeta oli koko valtakunnan ensimmäinen murresanakirja, joka sai suuren suosion sekä Savossa että koko Suomessa ja innosti maan muita murteentallentajia vastaaviin toimenpiteisiin. Myöhemmin valmistunut Tavvoo savvoo aloitti pienimuotoisten murresanakirjojen sarjan ja myi enemmän kuin kukaan uskalsi etukäteen povata.

Kiitosta ei ole Unto moninaisista töistään pyytänyt, ja tokko toiset ovat sitä hänelle myöskään riittävästi antaa omasta tahdostaan. Kuopiolainen mylly mainosti ennen jauhojaan, että jos Hermannista leipä paranoo, se ei oo leipee, se on hunajoo. Uskaltaisiko mukailla, että jos Untosta savolaenen paranoo, se ei oo tästä mualimasta, vuan läheltä jumaloo

Siis todellinen savolainen idoli.

Seppo Kononen

 

Unto Eskelisen  kirjoittama  Savonkielj-runo