Savon kielen seuran toimintasuunnitelma v. 2016

Savon murteella uskalletaan nykyään puhua niin saarnastuolissa kuin parlamentin istunnossa. Kirjallisuudessa ja teatterissa murre on löytynyt tuoreeksi ilmaisukeinoksi.

Jos jatkossa   savo  ei kuulukaan   ihan ylimpänanä mualiman konsertossa,  on sillä on luovuttamaton  tehtavä savolaisessa arkielamassä ja mediasisällöissä. Käyttö pitää kielen tuoreena, se olkoon Savon kielen seuran tehtavä.

Seuran 34. toimintavuosi alkaa merkittavästi. Kotiseutuneuvos Unto Eskelisen (1921-2013) tuotannosta koottu runokirja on valmistunut. Unto Eskelisen yli seitsemälle vuosikymmenelle ajoittuneesta tuotannosta lehtori Katri Ahokas kokosi 192 -sivuisen kokoelman ”Mies menee, laulu jaa”. Teos muun muassa kertoo savolaisen vuoden kierron iloinen ja murheineen. Kirja kustannettiin maakunnasta saatujen sponsoritukien avulla, ja 600 kappaleen painoksen markkinoinnin toivotaan myös vahvistavan seuran taloutta.  Unto Eskelista itseään muistellaan talvella pidettavässa runojen ja musiikin illassa.

Savon 15. murremestari valitaan seuran vuosikokouksen yhteydessa 12.3. 2016 Pohjois-Savon liiton Maakuntasalissa. Kilpailu on kaikille avoin, mutta osanottokertoja rajaamalla toivotaan kisaan saatavan uusia osallistujia ja murteen taitajia.

Suomen Heimot ry:n valtakunnallinen murteella puhumisen SM-kilpailu järjestetään seuraavan kerran Etelä-Pohjanmaalla v. 2017. Nyt valittava Savon mestari puolustaa v. 2015 Hannakaisa Heikkisen Suomen mestaruutta.

Savolaisten keskeiseen tapaamispaikkaan Kuopion kauppatorille seuralla on vankka kiinnitys. Murretori, päivittäinen juonnettu ohjelmatapahtuma järjestetään jo 18. kerran 21-23.7. 2016. Maakunnasta saapuvat esiintyjat tuovat torilavalle huumoria, laulua ja tanssia. Luvassa on myös kaupungin historian merkkihenkilöiden arvioita kehityksen kulusta.

Aakusti, savolaisen kulttuurin iänenkannattaja ja seuran jäsenlehti ilmestyy 28 vsk. 3-4 numeroa 40-50 – sivuisena paperilehtena. Aakusti on avoin lukijoiden kirjoituksille ja tukee murteen monipuolista käyttöä julkaisemalla murreteksteja. Aakusti sisältyy kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultin lehtikioskin tarjontaan.

Seuran  nettisivuston  savonkielenseura.fi ulkoasu ja  ilme on  uusittu entistä  paremmin lukijoita palvelevaksi. Sisältöä päivitetään entistä nopeammin. Arkistosivulla voi tutustua jäsenlehteen ja seuran toimintaan  pitkälla  ajalla taaksepäin sekä  antaa palautetta.

Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton suosittelemaan koulujen kotiseutukasvatukseen voidaan tarjota murreopetukseen. Kuopiolaisen Saariston marttojen kanssa huastellaan murteella yhtenä iltana.

ltä-Suomen yliopiston Joensuun suomen kielen laitoksen murteiden opetuksesta ja tutkimuksesta haetaan kosketuspintoja.

Yhteistyötä Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton,  Kuopion kaupungin,Savon Sanomain, Pohjois-Savon Liiton,Suomen Heimot ry ja Jaakko Juteini-seuran kanssa jatketaan.

26.10.2015