Kallavesj-laulu elää,
mutta Aaro Jalkasen oma värikäs elämä tahtoo unohtua

Kallavesj-laulun sanoittaja Aaro Johannes Jalkanen (1875-1960) teki ison osan elämäntyöstään Suomen ulkoministeriön palveluksessa ns. rapakon takana Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta hän kuuluu niihin onnellisiin, joka on ollut profeettana omalla maallaan.

Aaro Jalkanen, nuorena sortovuosien aikaan.

Kiitos siitä kuuluu paljolti juuri Kallavesj-laululle, jolla savolaiset ja monesti myös toisheimoiset ovat herkistelleet illanistujaisissa tai matkoillaan tunteitaan kohta sadan vuoden ajan. Laulun viralliseksi syntymäpäiväksi on kirjattu 16.8. 1916, jolloin Jalkanen USA:n Fitchburgissa vietetyillä kesäpäivillä sai virolaisten haikeasta Yksinäin, yksinäin -laulusta kimmokseen omaan, kotikaupunkiinsa Kuopioon sovitetusta sanoituksesta.

Näin jälkikäteen katsottuna Kallavesj, Kallavesj oli klassikko jo syntyessään ja puhuttelee koti-ikävää potevaa laulajaansa tai kuulijaansa tänään yhtä väkevästi kuin sata vuotta sittenkin. Tunnetta on tulvillaan myös Ado Grenzsteinin runoilema ja Johannes Kappelin säveltämä alkuperäinen vironkielinen laulu, mutta sen suosio on tänään paljon muuta kuin Jalkasen Kallavesj-laulun. Syy ei ole Kappelin sävellyksessä, vaan sanoittaja Grenzstein- Piirikiven persoonassa. Hän näet hurahti aikanaan rotuopin kannattajaksi ja pilasi sillä maineensa jälkipolvien silmissä.

Jalkasteoksia kaksittain

Kuopiossa Kallavesj-laulua on muisteltu tänä vuonna isommalla joukolla jo useampaan otteeseen ja nähty myös siihen liittyvää uutta elokuvaa. Kesäkuun alkupuoliskolla järjestetyllä Kallavesj-risteilyllä kuultiin, että vielä tämän vuoden nimiin Aaro Jalkasesta on tulossa kaksikin uutta teosta.

Monien savolaisten paikallishistorioitten ja kyläkirjojen tekijänä tunnettu Markku Niskanen kertoi kesäkuun Kallavesj-risteilyllä tekeillä olevasta Aaro Jalkasen elämäker- rasta, jossa taustavoimana on Kuopion isänmaallinen seura.

Yhtäältä kirjoittaa Kuopion isänmaallisen seuran Aarni-sarjaan Jalkasen elämä- kertaa Markku Niskanen, toisaalta kokoaa Jalkasen pojantytär Tuulikki Jalkanen yhdessä Outi Vuorikarin kanssa teosta sanan mestarin kirjallisesta jäämistöstä, runoista ja pakinoista.
Molemmat kirjat ovat tervetulleita, sillä yhdellä laululla jälkipolvien mieleen jääneellä ”yks’ jalakasella Savommuasta” ehti olla elämässään monta virkaa ja virkinettä, joista tämän päivän ihmisillä ei ole juuri aavistustakaan.

Tuulikki Jalkanen, Aaro Jalkasen pojan- tytär, on koonnut paljon ukkinsa tekstejä ja muuta häneen liittyvää aineistoa. Siitäkin on odotettavissa kokoomateos Kallavesj-laulun juhlavuonna.

Savolaisten suurmiesten sarjaan Jalkanen nousi omilla suurilla henkisillä avuillaan, mutta samanaikaisesti hän sattui elämään aikaan, jolloin maailmassa tapahtui ja hän pääsi seuraamaan tapahtumia ja myös vaikuttamaan niihin avainpaikoilla – itsenäistyneen Suomen ulkopolitiikan linjojen luojana ja erityisesti siirtolaiskysymysten asiantuntijana.

Rautalammilta Rauhalahteen

Aaro Jalkanen oli syntyjään Rautalammin valtasukuja Jalkasia ja Variksia. Kuopiolaisiksi perhe muuttui, kun isä-Petter hankki nimiinsä Rauhalahden kartanon.

Pojan sukkela äly ja kielellinen lahjakkuus tulivat ilmi heti pienestä, jo koulupoikana hän sommitteli sukkelasti kronikoita ja runoja – monesti savon murteella kavereistaan ja muusta lähiympäristöstään. Brofeldtin veljesten Savo-lehdessä hän pääsi maistamaan toimittajan ammattia ja piti siitä niin, että jatkoi myöhemmin niin pääkaupungin Päivälehdessä, Helsingin Sanomain edeltäjässä kuin raumalaisen Länsi-Suomen päätoimittajanakin.

Lakimieheksi hän kuitenkin kouluttautui ja opiskeli myöhemmin Valloissa myös papiksi. Sortovuosien Suomessa lakimies lähti tietoisesti rikkomaan venäläisen esivallan pakkolakeja ja -asetuksia niin, että katsoi viisaaksi muuttaa tuhansien muitten maanmiestensä ja -naistensa kanssa Yhdysvaltoihin luomaan sinne uutta uraa.

Suomen itsenäistyttyä hän palasi kyllä työskentelemään joitain toveja ulkoministeriössä ja toimipa hän hetken diplomaattina tsaarivallasta vapautuneessa Pietarissa. Lähetystöneuvoksen arvon Jalkanen sai ansioistaan vuonna 1930. Eläkevuotensa hän vietti Helsingissä.

…kaunista, tekokaunista

Sanan miehenä Aaro Jalkanen on enemmän kuin ”yhden laulun yks’ jalakanen”. Mukavia jutteleva diplomaatti ja seuramies oli kysytty juhlapuhuja Pohjois- Amerikan suomalaisten siirtolaisten yhteisiin tapaamisiin, ja mielellään hän näyttää niissä myös vierailleen.

Säilyneistä puheista näkee, että voimaa Jalkanen ammensi puheisiinsa ennen muuta savolaisuudesta. Siirtolaisjuhlilla hän pohti humoristeen tapaan milloin savolaisten ukkomiesten, milloin savolaisten emäntien olemusta ja niitten eroja.

Nuorista naisista, ”immyistä”, hän esimerkiksi sanoi,  että ihanimmillaankin he ovat vielä keskentekoisia olentoja, minkä he itsekin oivaltavat. Sen vuoksi hänen täytyykin ”ahkerasti maalata, paklata ja punamullata kasvojaan, rasvata ja punata huuliaan, kähertää, kärentää, piipata, permanentauttaa, voidella, värjätä tukkaansa, somistella silmäripsiään, kurittaa kuormakarvojaan, jopa kyntensäkin värjätä, pukukeinoista puhumattakaan”.

Jalkasen johtopäätelmä tästä kaikesta: ”Kyllähän siitä kaunista tulee, mutta se on suureksi osaksi tekokaunista.

Luonnollista on, että savolaisena Jalkanen pohti paljon myös kalakukon olemusta ja arvoitusta. Yksi hänen päätelmiään oli, että yhteistä kalakukkoa nauttimalla savolaiset avioparit jaksavat  elää  sulassa sovussa toistensa kanssa elämänsä loppuun saakka. Tämän johdosta hän oli valmis suosittelemaan savolaista perinneruokaa myös Hollywoodin näyttelijöille, ”joiden täytyy ottaa ainakin yksi avioero vuodessa”.

”Söisivät enemmän kalakukkoa, niin oppisivat puhumaan rakkaudesta säästeliäämmin ja kuotoilemaan ja pussailemaan vähemmän ja pitämään pitempää häiden väliä”, Jalkanen opasti valkokankaan juhlittuja filmitähtiä

Maa- ja muakuntalaalut

Valtakunnassa käydään taas keskustelua  pitäisikö Runebergin Maamme-laulu korvata Sibeliuksen Finlandia-hymnillä Suomen kansallislauluna.

Savossa meillä on ollut jo vuosisadan verrran kaksi maakuntalaulua, Ahlqvist- Oksasen  Savolaisen  laulu  ja Aaro Jalkasen Kallavesj, Kallavesj. Onko tämä ollut meille savolaisille joku ongelma? Minun ymmärtääkseni tässä asiassa on turha jossitella, päinvastoin meidän kannattaa  olla ylpeitä, että meillä on Savossa laulettavaa kummallekin jalalle, vaikka toinen laulu onkin yks’ jalakasen tekemä.

Savon kielen seura kunnioittaa Kallavesj-laulua kesän murretorilla asiaankuuluvalla tavalla: laalamalla ja laalattamalla.

Seppo Kononen