Kallavesj-laulu elää,
mutta Aaro Jalkasen oma värikäs elämä tahtoo unohtua

Kallavesj-laulun sanoittaja Aaro Johannes Jalkanen (1875-1960) teki ison osan elämäntyöstään Suomen ulkoministeriön palveluksessa ns. rapakon takana Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta hän kuuluu niihin onnellisiin, joka on ollut profeettana omalla maallaan.

Aaro Jalkanen, nuorena sortovuosien aikaan.

Kiitos siitä kuuluu paljolti juuri Kallavesj-laululle, jolla savolaiset ja monesti myös toisheimoiset ovat herkistelleet illanistujaisissa tai matkoillaan tunteitaan kohta sadan vuoden ajan. Laulun viralliseksi syntymäpäiväksi on kirjattu 16.8. 1916, jolloin Jalkanen USA:n Fitchburgissa vietetyillä kesäpäivillä sai virolaisten haikeasta Yksinäin, yksinäin -laulusta kimmokseen omaan, kotikaupunkiinsa Kuopioon sovitetusta sanoituksesta.

Näin jälkikäteen katsottuna Kallavesj, Kallavesj oli klassikko jo syntyessään ja puhuttelee koti-ikävää potevaa laulajaansa tai kuulijaansa tänään yhtä väkevästi kuin sata vuotta sittenkin. Tunnetta on tulvillaan myös Ado Grenzsteinin runoilema ja Johannes Kappelin säveltämä alkuperäinen vironkielinen laulu, mutta sen suosio on tänään paljon muuta kuin Jalkasen Kallavesj-laulun. Syy ei ole Kappelin sävellyksessä, vaan sanoittaja Grenzstein- Piirikiven persoonassa. Hän näet hurahti aikanaan rotuopin kannattajaksi ja pilasi sillä maineensa jälkipolvien silmissä.

Jalkasteoksia kaksittain

Kuopiossa Kallavesj-laulua on muisteltu tänä vuonna isommalla joukolla jo useampaan otteeseen ja nähty myös siihen liittyvää uutta elokuvaa. Kesäkuun alkupuoliskolla järjestetyllä Kallavesj-risteilyllä kuultiin, että vielä tämän vuoden nimiin Aaro Jalkasesta on tulossa kaksikin uutta teosta.

Monien savolaisten paikallishistorioitten ja kyläkirjojen tekijänä tunnettu Markku Niskanen kertoi kesäkuun Kallavesj-risteilyllä tekeillä olevasta Aaro Jalkasen elämäker- rasta, jossa taustavoimana on Kuopion isänmaallinen seura.

Yhtäältä kirjoittaa Kuopion isänmaallisen seuran Aarni-sarjaan Jalkasen elämä- kertaa Markku Niskanen, toisaalta kokoaa Jalkasen pojantytär Tuulikki Jalkanen yhdessä Outi Vuorikarin kanssa teosta sanan mestarin kirjallisesta jäämistöstä, runoista ja pakinoista.
Molemmat kirjat ovat tervetulleita, sillä yhdellä laululla jälkipolvien mieleen jääneellä ”yks’ jalakasella Savommuasta” ehti olla elämässään monta virkaa ja virkinettä, joista tämän päivän ihmisillä ei ole juuri aavistustakaan.

Tuulikki Jalkanen, Aaro Jalkasen pojan- tytär, on koonnut paljon ukkinsa tekstejä ja muuta häneen liittyvää aineistoa. Siitäkin on odotettavissa kokoomateos Kallavesj-laulun juhlavuonna.

Savolaisten suurmiesten sarjaan Jalkanen nousi omilla suurilla henkisillä avuillaan, mutta samanaikaisesti hän sattui elämään aikaan, jolloin maailmassa tapahtui ja hän pääsi seuraamaan tapahtumia ja myös vaikuttamaan niihin avainpaikoilla – itsenäistyneen Suomen ulkopolitiikan linjojen luojana ja erityisesti siirtolaiskysymysten asiantuntijana.

Rautalammilta Rauhalahteen

Aaro Jalkanen oli syntyjään Rautalammin valtasukuja Jalkasia ja Variksia. Kuopiolaisiksi perhe muuttui, kun isä-Petter hankki nimiinsä Rauhalahden kartanon.

Pojan sukkela äly ja kielellinen lahjakkuus tulivat ilmi heti pienestä, jo koulupoikana hän sommitteli sukkelasti kronikoita ja runoja – monesti savon murteella kavereistaan ja muusta lähiympäristöstään. Brofeldtin veljesten Savo-lehdessä hän pääsi maistamaan toimittajan ammattia ja piti siitä niin, että jatkoi myöhemmin niin pääkaupungin Päivälehdessä, Helsingin Sanomain edeltäjässä kuin raumalaisen Länsi-Suomen päätoimittajanakin.

Lakimieheksi hän kuitenkin kouluttautui ja opiskeli myöhemmin Valloissa myös papiksi. Sortovuosien Suomessa lakimies lähti tietoisesti rikkomaan venäläisen esivallan pakkolakeja ja -asetuksia niin, että katsoi viisaaksi muuttaa tuhansien muitten maanmiestensä ja -naistensa kanssa Yhdysvaltoihin luomaan sinne uutta uraa.

Suomen itsenäistyttyä hän palasi kyllä työskentelemään joitain toveja ulkoministeriössä ja toimipa hän hetken diplomaattina tsaarivallasta vapautuneessa Pietarissa. Lähetystöneuvoksen arvon Jalkanen sai ansioistaan vuonna 1930. Eläkevuotensa hän vietti Helsingissä.

…kaunista, tekokaunista

Sanan miehenä Aaro Jalkanen on enemmän kuin ”yhden laulun yks’ jalakanen”. Mukavia jutteleva diplomaatti ja seuramies oli kysytty juhlapuhuja Pohjois- Amerikan suomalaisten siirtolaisten yhteisiin tapaamisiin, ja mielellään hän näyttää niissä myös vierailleen.

Säilyneistä puheista näkee, että voimaa Jalkanen ammensi puheisiinsa ennen muuta savolaisuudesta. Siirtolaisjuhlilla hän pohti humoristeen tapaan milloin savolaisten ukkomiesten, milloin savolaisten emäntien olemusta ja niitten eroja.

Nuorista naisista, ”immyistä”, hän esimerkiksi sanoi,  että ihanimmillaankin he ovat vielä keskentekoisia olentoja, minkä he itsekin oivaltavat. Sen vuoksi hänen täytyykin ”ahkerasti maalata, paklata ja punamullata kasvojaan, rasvata ja punata huuliaan, kähertää, kärentää, piipata, permanentauttaa, voidella, värjätä tukkaansa, somistella silmäripsiään, kurittaa kuormakarvojaan, jopa kyntensäkin värjätä, pukukeinoista puhumattakaan”.

Jalkasen johtopäätelmä tästä kaikesta: ”Kyllähän siitä kaunista tulee, mutta se on suureksi osaksi tekokaunista.

Luonnollista on, että savolaisena Jalkanen pohti paljon myös kalakukon olemusta ja arvoitusta. Yksi hänen päätelmiään oli, että yhteistä kalakukkoa nauttimalla savolaiset avioparit jaksavat  elää  sulassa sovussa toistensa kanssa elämänsä loppuun saakka. Tämän johdosta hän oli valmis suosittelemaan savolaista perinneruokaa myös Hollywoodin näyttelijöille, ”joiden täytyy ottaa ainakin yksi avioero vuodessa”.

”Söisivät enemmän kalakukkoa, niin oppisivat puhumaan rakkaudesta säästeliäämmin ja kuotoilemaan ja pussailemaan vähemmän ja pitämään pitempää häiden väliä”, Jalkanen opasti valkokankaan juhlittuja filmitähtiä

Maa- ja muakuntalaalut

Valtakunnassa käydään taas keskustelua  pitäisikö Runebergin Maamme-laulu korvata Sibeliuksen Finlandia-hymnillä Suomen kansallislauluna.

Savossa meillä on ollut jo vuosisadan verrran kaksi maakuntalaulua, Ahlqvist- Oksasen  Savolaisen  laulu  ja Aaro Jalkasen Kallavesj, Kallavesj. Onko tämä ollut meille savolaisille joku ongelma? Minun ymmärtääkseni tässä asiassa on turha jossitella, päinvastoin meidän kannattaa  olla ylpeitä, että meillä on Savossa laulettavaa kummallekin jalalle, vaikka toinen laulu onkin yks’ jalakasen tekemä.

Savon kielen seura kunnioittaa Kallavesj-laulua kesän murretorilla asiaankuuluvalla tavalla: laalamalla ja laalattamalla.

Seppo Kononen

Savolainen viäntäminen muutti kertaheitolla luonnettaan, kun napolilaissyntyinen Paco Nucci astui Savon murremestarikilpailun areenalle.   Hän kuvaili huumorilla saapumistaan Suomeen 26 vuotta sitten ja linja-auton ikkunasta avautunutta yhtäjaksoista ”kuusi-järvi-koevu-kuusi-järvi-koevu-kuusi”-maisemaa. Vastaanotto  savolaispitäjässä oli hiukan toisenlainen kuin tämän päivän maahanmuuttajilla, ja tulija sanoikin hetkessä menettäneensä sydämensä savolaisille, joiden ”yläleuka kiäntyy vasemmalla ja alaleuka oekeelle” .

Paco Nucci esitti  voittotuuletuksena torneja maailmalta käsillä seisten

Tunne on ollut molemminpuolinen, sillä eilen Paco Nucci puhui itsensä Savon murremestariksi, ensimmäisenä tittelin ulkomaalaisperäisenä voittajana. Tuomaristo kiitti Nuccia luovasta murteen käytöstä ja kansainvälisestä meiningistä. Englantiakin voi puhua savolaisittain.   Myös murrekilpailua seurannut satapäinen yleisö oli voittajasta yksimielisiä, vaikka kaikki murremestarikilpailun kilpailuesitykset arvioitiin korkeatasoisiksi.

Savon kielen seuran 15. kerran järjestämässä kilpailussa Savon murremestarin tittelistä kilpailivat Salme Harjunen Säyneisistä, Jouko Hiltunen Lapinlahdelta, Tarja Kröger Kuopiosta, Mikko Kiio Kangasalalta ja Eila Tikkanen Iisalmesta.

Mikko Kiio soitteli lehdellä kuin lapsena ennen

Useimmat muistelivat menneitä aikoja. Vesannolla lapsuutensa viettänyt oli Mikko Kiio oli tuunannut  huonekasvista pihaleikeissä käytetyn piharatamon lehden malliseksi soittimeksi, jolla hän esitti Kallavesj-laulun lintujen äänillä täydentäen. Jouko Hiltunen lupasi korjata rikkoutuneen kanteleen kielen.

Tanssijanakin esiintynyt   Paco Nucci tuuletti voittoa esittämällä käsillä seisoen kuuluisia torneja maailmalta, ja matka päättyi tietysti Puijon torniin.

Murremestari Paco Nucci sai kutsun esiintyä ensi kesänä Kuopion murretorilla ja osallistua vuoden kuluttua heimojen väliseen murteella puhumisen SM-kilpailuun savolaisten edustajana.

Savon 15. murremestarikilpailun kilpailijat (vasemmalta) Niilo Kiio, Tarja Kröger, Salme Harjunen, Jouko Hiltunen, mestaruuden voittaja Paco Nucci ja Eila Tikkanen.

Kotiseutuneuvos    Unto Eskelinen(1921-2013) oli sanojen mies,  jonka runosuoni pulppusi ehtymättömänä yli seitsemän vuosikymmenen ajan.

Harvalla runoilijalla on riittänyt voimaa ja intoa moiseen, mutta Untolla riitti. Vielä yli kahdeksankymmenen iässä hän sanoitti tangoja ja luritteli lemmestä samaan tapaan kuin suuri saksalainen runonruhtinas Johan Wolfgang von Goethe pari vuosisataa ennen häntä.

Viimeiset julkaistut runonsa Unto Eskelinen kirjoitti 91 vuoden iässä Savon kielen seuran 30-vuotisjuhliin vuoden 2012 keväällä.  Aiheena oli tälläkin kertaa rakkaus– rakkaus savon kieleen.

Eskelisen runoista on julkaistu aiemmin pari  valikoimaa,  yksi  Kuopiossa, toinen Maaningalla, joka oli neuvoksen toinen kotipaikkakunta. Savon kielen seurassa on muhinut jo vuosia ajatus laajemmasta runojulkaisusta, jossa kattavasti tuotaisiin esille Eskelisen monipuolisuus runoilijana.

Vuonna 2013 päästiin jo alustavasti sanoista tekoihin, kun Itä-Suomen yliopiston suomenkielen opiskelijat Anniina Pellikka ja Laura Tuomainen luetteloivat ja kirjoittivat digitaaliseen muotoon Unton runot, jotka ovat säilyneet liki täydellisinä siististi mapitettuina aina ajalta ennen sotaa.

Varsin pian suomen kielen lehtori Katri Ahokas kokosi valtaisasta aineistosta runoja noin 200-sivuiseen antologiaan, jossa nähdään koko vuodenkierto runoilijan silmin.  Oman  aikansa  vaati rahoituksen hankkiminen, mutta kun kymmenkunta sponsoria oli saatu hankkeen tueksi, loppu on edennyt taas sukkelasti. Teknisestä toteutuksesta on vastannut kuopiolainen kirjapaino Grano.

192-sivuinen kokoelma on saanut nimekseen teoksen päätösrunon mukaan Mies menee, laulu jää. Savon kielen seuran hallituksessa teoksesta on päätetty ottaa ensi alkuun 600 kappaleen painos. Syksy on perinteisesti uusien kirjojen aikaa,  ja siltä pohjalta seurakin uskoo ja toivoo, että suuren savolaisen runoilijan muistoa kunnioittava teos nousisi loppuvuoden bestselleriksi erityisesti täällä kotimaakunnassa.
Seppo Kononen