Italialainen maahanmuuttaja Savon murremestariksi 2016

Savolainen viäntäminen muutti kertaheitolla luonnettaan, kun napolilaissyntyinen Paco Nucci astui Savon murremestarikilpailun areenalle.    Hän kuvaili  huumorilla  saapumistaan Suomeen 26 vuotta sitten ja  linja-auton ikkunasta avautunutta yhtäjaksoista  ”kuusi-järvi-koevu-kuusi-järvi-koevu-kuusi”-maisemaa.  Vastaanotto   savolaispitäjässä  oli hiukan toisenlainen kuin tämän päivän maahanmuuttajilla,  ja tulija sanoikin hetkessä  menettäneensä sydämensä  savolaisille, joiden ”yläleuka kiäntyy vasemmalla ja alaleuka oekeelle” .

Tunne on ollut molemminpuolinen,   kilpailussa  Paco Nucci  puhui itsensä   15. Savon murremestariksi, ensimmäisenä tittelin ulkomaalaisperäisenä voittajana.  Tuomaristo kiitti  Nuccia luovasta murteen käytöstä ja kansainvälisestä meiningistä.  Englantiakin voi puhua savolaisittain.

Myös kilpailua seurannut satapäinen yleisö oli  voittajasta yksimielisiä,   vaikka kaikki  kilpailuesitykset arvioitiin korkeatasoisiksi.  Tittelistä  kilpailivat Salme Harjunen Säyneisistä, Jouko Hiltunen Lapinlahdelta, Tarja Kröger Kuopiosta,  Mikko Kiio Kangasalalta ja Eila Tikkanen Iisalmesta.

Tanssijanakin esiintynyt   Paco Nucci  tuuletti voittoa esittämällä käsillä seisoen kuuluisia torneja maailmalta, ja matka päättyi tietysti Puijon torniin.   Kuopiossa hän pitää yhdessä veljensä kanssa kahta  italialaista ravintolaa ja käyttää tietysti  asiakaspalvelussa savon murretta.

-Savolaisuus on tarttuva taati. Ee tarvii kun kävellä Kuopion torin yli ja takasin, niin siinä oppii!

Heinäkuussa torikansa sai vastavuoroisesti kuunnella ja katsella ensimmäisen kansainvälisen murremestarin esityksiä murretorilla.   Paco Nucci  edustaa savolaisia  murteella puhumisen SM-kilpailussa  elokuussa 2017  Ilmajoella.

 

nucci

Savolaisuuden tarttuvaa taatia levittämässä murremestarit  Paco Nucci ja Hannakaisa Heikkinen sekä radiotoimittaja  Juha Vauhkonen  murretorilla 2016.