Paras supliikkimies Savossa, joukkuevoima Pohjanmaalla 2013

Murteella puhumisen SM-kilpailussa  27.7.2013 Koljonvirralla oli kilpailijoita neljältä murrealueelta nimittäin Etelä-Pohjanmaalta, Savosta, Kainuusta ja Raumalta.  Erilliset  yksilö- ja joukkuesarjat toivat kilpailuun lisämakua, sillä jälkimmäiseen pääsivät mukaan myös edellisvuosien mestarit. Yleisölle hauskuutta riitti  koko illaksi kilpailusuorituksissa ja väliaikaohjelmissa.

127

SM-murrekisan voittaja 2013 Lauri Andersin palkittavana, oikealla juontaja Marjatta Miettinen.
Yksilösarjan  Suomen mestaruuden voitti varkautelainen Lauri Andersin,  joka esiintyi tuoreen Savon mestaruuden tuomalla varmuudella.  Riimitkin asettuivat  niin sujuvasti, että niitä tuskin huomasi, arvioi asiantuntija.  Kakkoseksi tuomaristo arvioi raumalaisen Tapio Niemen  suorituksen  eikä savolainen kuulijakunta tuntunut Rauman murteen ymmärtämiseen tarvitsevan tulkkia. Kolmanneksi tuli Matti Korhonen Lapinlahdelta  yläsavolaisten pitäjien kissanhännänvetoa  kuvastavalla  pakinoinnillaan. Valehtelun moninkertainen Suomen mestari Kauno Luoma jäi kielenmitalla palkintosijoista.
Joukkuekilpailussa  ottivat mittaa vanhat kiistakumppanukset Etelä-Pohjanmaan ja Savo.  Pohjalaisten vääntö oli tällä kertaa väkevämpi, joukkueeseen kuului kaksi edellisvuosien Suomen mestaria Aino Mäki-Kaukola ja Eila Hautamäki, kolmantena Eero Peltomäki. Savolaisten joukkueeseen kuului  Lauri Andersinin ohella kaksi entistä murremestaria Irja Turunen ja Jouko Kröger.
Arvovaltaisen tuomariston puheenjohtajana oli  seuran puheenjohtaja Seppo Kononen,  jäseninä professori Marjatta Palander Joensuusta, näyttelijä Auli Poutiainen Kuopiosta, talousneuvos Jouko Pennanen ja hallintojohtaja Esa Laukkanen Iisalmesta.
Murteella puhumisen SM-kilpailun  järjestävät kahden vuoden välein Suomen Heimot ry jäsenyhdistykset. Seuraavat Suomenmestaruuskilpailut pidetään  2015  Kajaanissa, isäntänä Elias Lönnrot-seura.