Toimintakertomus 2013

Savon kielen seura r.y toimintakertomus 2013

Yleistä

Alkaneella uudella vuosikymmenellä, 31. toimintavuonna Savon kielen seurassa ei ehditty lepäillä laakereilla, vaan tartuttiin ripeästi eteen tulleisiin haasteisiin.

Savolainen sanataide koki menetyksen kunniajäsenemme, kotiseutuneuvos Unto Eskelisen poismenon kautta 20.1.2013. Seura käynnisti hankkeen hänen kirjallisen tuotantonsa tallentamiseksi digitaaliseen muotoon sekä kirjaksi.

Savon murremestaruuskilpailu ja murretori nostivat esiin uusia kykyjä kuluneenakin vuonna. Seuran isännyydessä järjestettiin yhteistyössä Iisalmen kaupungin markkinointiosaston kanssa Suomen Heimot ry. murteella puhumisen Suomenmestaruuskilpailu Koljonvirralla Iisalmessa.

Hallitus

Seuran hallitus on kokoontunut kahdeksan kertaa: 14.2., 23.3., 22.4. , 27.5., 18.6, 1.8., 16.10, ja 9.12.   Kokouspaikkoina ovat olleet Savon Sanomain neuvotteluhuone, Kuopion pääkirjasto sekä Unto ja Ulla Eskelisen koti.

Hallitukseen ovat kuuluneet varsinaisina jäseninä  Osmo Hänninen puheenjohtaja, Ritva Kokander varapuheenjohtaja, Eila Ollikainen sihteeri, Raija Uhlbäck rahastonhoitaja, jäseninä Anna-Liisa Happonen, Seppo Kononen, Jukka Lappalainen, Teuvo Laakkonen, Jari Känninen, Leo Puurunen, Veijo Martikainen ja Tuula Ollila, varajäseninä Heikki Hiltunen, Eevariitta Jäntti, Pertti Pasanen, Jouko Kröger, Marja-Riitta Saastamoinen, Risto Lappalainen ja Matti Väisänen.

Toiminnan-tilintarkastajat ovat Kaija Heiskanen ja Marjo Valtanen.

Savon murremestaruuskilpailu, Kuopion murretori

Vuosikokous pidettiin 23.3. Kuopion pääkirjaston luentosalissa, osanottajina 18 jäsentä, kokouksen puheenjohtajana Risto Lappalainen. Käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen pidetyssä Savon murremestaruuskilpailussa titteliä tavoitteli viisi kilpailijaa, heistä varkautelainen Lauri Andersin esitti kotikaupunkinsa kirjailijan Varma Niirasen tekstejä mestaruuden arvoisesti. Kilpailun veti Risto Lappalainen, tuomareina Auli Poutiainen, Marjatta Miettinen ja Jari Känninen.

  1. Kuopion murretori pidettiin 15-20.7 satamatorilla, yhteistyössä Taidetori 2013 kanssa. Viikon mittaisen päiväohjelman oli koonnut ja juonsi Seppo Kononen, paitsi lauantaina Aapeli Rummukainen eli Veikko Huuskonen. Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan edustajana viikon avasi Pekka Niiranen. Satamatorin lavalla vieraili esiintyjiä eri puolilta Savoa, niinpä kansanedustaja Seppo Kääriäinen kertoili kaskuja parlamentistaa ja arkkitehti Heikki Tegelman opettajastaan Kalle Väänäsestä Viipurissa.

SM-murteita Koljonvirralla

Murteella puhumisen SM-kilpailuun 27.7 Iisalmessa, Koljonvirta Camping, osallistui 11 kilpailijaa Suomen Heimot ry:n jäsenyhdistyksistä Etelä-Pohjanmaalta, Savosta, Kainuusta ja Rauman seudulta. Arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluivat Marjatta Palander, Auli Poutiainen, Jouko Pennanen, Esa Laukkanen, puheenjohtajana Seppo Kononen; kilpailun juontajina Marjatta Miettinen ja Olavi Rytkönen.

Leppoisassa kesäillassa Koljonvirta Campingin pihapiirissä ohjelmasta nautti 300 hengen yleisö. Henkilökohtaisen Suomen mestaruuden voitti Savon edustaja Lauri Andersin, joukkuekilpailun Etelä-Pohjanmaan joukkue (Aino Mäki-Kaukola, Eero Peltonimi, Eila Hauta-aho). Kiertopalkinto Talonpojan aurinko matkasi kahdeksi vuodeksi Kauhavalle.

Unto Eskelisen kirjallinen aineisto

Unto Eskelisen (1921-2013) kirjallinen tuotanto kesti yli kuusi vuosikymmentä. Hänen runojaan ja kirjoituksiaan julkaistiin lehdissä ja juhlarunoina, mutta vain parissa pienessä runojulkaisussa. Seuran hallituksessa heräsi ajatus muistokoelmasta, mikä vaatisi paperille talletetun aineiston digitaaliseen muotoon kirjoittamisen. Ulla Eskelinen antoi seuralle lainaksi em. tarkoitusta varten yhteensä 23 kansiota tai vihkoa tekstejä. Seura anoi Olvi-Säätiöltä Unto Eskelisen kirjallisen aineiston digitaaliseen muotoon kirjoittamista ja käsittelyä varten apurahaa ja saikin tarkoitukseen 10 000 euroa.

Suomen kielen opiskelijat Anniina Pellikka ja Laura Tuomainen lajittelivat ja kirjoittivat 1.6-31.7.2013 noin 3500 runon yms. aineiston digitaaliseen muotoon, jossa se supistui noin 1735 runoon.

Lehtori Katri Ahokas toimitti 1.9-1.12.2013 runoista 300 runon käsikirjoituksen. Vielä tarvitaan kuvitusta ja painotyön toteutus. Toimikuntana hanketta vie eteenpäin Seppo Kononen pj, Ritva Kokander, Tuula Ollila, Risto Lappalainen, Erkki Ryynänen ja Ulla Eskelinen.

Osallistuminen

Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton hallituksessa edustajana on Ritva Kokander. Liiton 10-vuotisjuhlaan Kuopiossa 9.12 osallistuivat Eila Ollikainen, Osmo Hänninen ja Marja-Riitta Saastamoinen.

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksessa Seinäjoella 8-11.8. oli edustajana Eila Ollikainen. Hän kuului Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon Pohjois-Savon edustajana 9.8.2013 asti.

Aakusti Nettisivut Arkisto

Jäsenlehti Aakusti (25. vsk) ilmestyi neljä numeroa. Lehden taittaa Jukka Nykänen. Lehti tulee jäsenetuna tai tilaamalla. Nettisivustoa www.savonkielenseura.fi päivittää Eero Mantere. Linkki Aakustiin löytyy myös mielipide-, kulttuuri- ja tiedelehtien Kultti ry:n www.kultti.net. .Seuran arkisto on vuokralla MLL:n Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoiminnan tiloissa (ent. pankkiholvi) Kasarmikadulla.

Jäsenistö

Seuran jäsenmäärä oli 269 jäsentä, joista ainaisjäseniä 29 ja 1 kunniajäsen. Uusia jäseniä saatiin 10 ja erosi 12.

Kuluneen vuoden aikana poistuivat kuoleman kautta Unto Eskelisen lisäksi kulttuurivaikuttaja, professori Kai Laitinen, murretorin aloittaja, insinööri Veikko Nissinen ja perustajajäsen, agronomi Marja Linnove.

 

Suomen Heimot ry.

Suomen Heimot ry. edustajat kokoontuivat Koljonvirralla 27.7. Heimoyhteistyön tavoitteeksi otettiin karjalaisten ja Meän kielen edustajien saaminen mukaan järjestöön. Seuraavat kokoontumiset Kajaanissa Eino Leino-talossa ovat Kajaanin runoviikolla  5.7.2014 sekä 4-tai 5.7. 2015 murre SM-kisoissa. Kisojen järjestämisvuorossa on Elias Lönnrot-seura. Suomen Heimot ry. puheenjohtaja jatkaa Osmo Hänninen, varapuheenjohtajana Lasse Lyytikäinen.

 

29.3.2014 /EO