Savon kielen seura r.y toimintasuunnitelma 2014
Savon kielen seura r.y. jatkaa 32. toimintavuonna 2014 savolaisen kulttuuriin muotojen edistämistä ja esiin tuomista vakiintuneita toimintamuotoja käyttäen.
Merkittävänä hankkeena viedään päätökseen kotiseutuneuvos Unto Eskeliseltä (1921-2013) jääneestä kirjallisesta aineistosta kootun runokirjan julkaisu.
Julkaisun vaatima pohjatyö, runojen kirjoittaminen ja tallentaminen digitaaliseen muotoon saatiin toteutettua vuoden 2013 aikana.
Runokirja ilmestyy suunnitelman mukaan keväällä 2014. Julkaisun toimittaa lehtori Katri Ahokas ja sitä valmistelevaan toimikuntaan kuuluvat seuran hallituksen nimeäminä Seppo Kononen, Erkki Ryynänen, Ulla Eskelinen, Ritva Kokander, Risto Lappalainen ja Tuula Ollila. Kustannuksiin haetaan tukea hankkeeseen myönteisesti suhtautuneelta Olvi-Säätiöltä.
Mainittakoon, että runoaineiston digitalisoinnissa voitiin tarjota kesätyötä kahdelle Itä-Suomen yliopiston suomen kielen opiskelijalle. Em. kokemuksen perusteella Jukka Lappalaisen aloittamaa Ylä-Savon sanakirjan valmistelua tuetaan jatkossa hakemalla apua Itä-Suomen yliopiston äidinkielen opiskelijoista.
Tapahtumat, osallistuminen
Savon murremestaruuskilpailu järjestetään vuosikokouksen yhteydessä Kuopiossa maaliskuussa. Suomen Heimot ry. ei välivuonna järjestä murteella puhumisen SM-kilpailua, mutta edellisvuosien tapaan avoin kilpailu maakunnallisesta mestaruudesta kiinnostanee osanottajia ja yleisöä.
Kuopion murretori pidetään 14-19.7.2014 uusitun kauppatorin lavalla koetelluin ja tuorein esiintyjävoimin. Murretorin kustannuksiin haetaan taloudellista tukea mm. Säästöpankki Optiasta.
Savon kielen seura osallistuu Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton toimintaan.
Suomen Kotiseutuliiton Kotiseutupäiville Hämeenlinnaan 7. -8. 8.2014 lähetetään edustaja.
Seura osallistuu Suomen Heimot ry. kokoontumiseen Kajaanissa 5.7.2014.
Aakusti ja Ahti
Jäsenlehti Aakustia ( ilmestymässä 25. vuosikerta) ilmestyy neljä numeroa, printtilehti postitetaan seuran jäsenille. Aakustin numerot ovat luettavissa vuodesta 2004 lähtien www.savonkielenseura.fi Lehden palstat ovat avoinna murteista ja kulttuurista kiinnostuneille kirjoittajille
Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 100 vuotta säveltäjä Ahti Sonnisen syntymästä. Sonninen keräsi nuoruudessaan muun muassa savolaisia kansanlauluja. Hänen työtään voidaan tuoda esille seuran tilaisuuksissa vuoden aikana.
Periaatteena Savon kielen seura r.y. on halukas yhteistyöhön savolaisen kulttuurin edistämiseksi muillakin tahoilla.