Vuosikokous 2015

Savon kielen seura r.y. vuosikokous pidettiin 28.3.2015 Pohjois-Savon liiton maakuntasalissa Sepänkatu 1.

Kokouksen avasi seuran puheenjohtaja Seppo Kononen muistuttaen murteiden arvostuksen kasvusta. Kirjakieli on kirjoitettua kieltä, ei sitä kukaan sellaisenaan puhu, mutta murre antaa höysteen puheeseen. Nykyisin virkamiehet ja papit rohkenevat puhua omalla murteella eivätkä häpeile sitä. Viime syksynä seura saattoi kutsua huippu-urheilijana ja kielenkäyttäjänä tunnetun Antti Ruuskasen Yljpiäviäntäjäksi, sanoi avaaja.

Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Veikko Huuskonen, sihteeriksi Eila Ollikainen ja pöytäkirjan tarkastajiksi Teuvo Laakkonen ja Risto Lappalainen. Rahastonhoitaja Raija Uhlbäck esitteli tilit ja tilintarkastajien lausunnon ja sihteeri Eila Ollikainen toimintakertomuksen, mitkä kaikki hyväksyttiin. Hyväksyttiin myös esitykset v. 2015 talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi.

Seuran hallituksen erovuoroiset varsinaiset jäsenet Tuula Ollila, Anna-Liisa Happonen ja Jari Känninen valittiin edelleen ja uutena jäsenenä Raili Pursiainen Kuopiosta. Varajäseninä jatkamaan valittiin Pertti Pasanen, Marja-Riitta Saastamoinen ja Raija Uhlbäck sekä uusina Helka Ylönen Suonenjoelta ja Veikko Huuskonen Kuopiosta, kaikki kaksivuotiskaudeksi 2015-2017.  Toiminnantarkastajiksi valittiin edelleen Marjo Valtonen, varalle Kaija Heiskanen.

Vuosikokous vietti hiljaisen hetken 12.2.2015 poismenneen kotiseutuneuvos Aarno Kellbergin muistolle. Hän kuului seuran perustajajäseniin ja oli pitkäaikainen hallituksen varapuheenjohtaja. Veikko Huuskonen muisteli äskettäin yläkerran kuljetusjoukkoihin siirtynyttä vossikka-ajuri Matti Niirasta. Hän istui vossikan pukilla Kuopiossa 16 vuotta ja edusti palvelutehtävässä savolaisuutta parhaimmillaan. Seppo Kononen ehdotti savolaisuuden päivän viettoa ruotsinsuomalaisten 24.2 Gottlund-juhlan tapaan. Ainakin voitaisiin koota savolaisista merkkihenkilöistä luettelo ja muistaa sopivina päivinä. Auli Poutiainen toivotti yleisön tervetulleeksi Kuopion teatteriin marraskuussa, kun Antti Heikkisen Pihkatappi-näytelmä valmistuu ensi-iltaan. Ja tiedoksi tuli myös, että huhtikuussa paljastetaan yhden merkittävän savolaishahmon Speden muistolaatta Kuopiossa ”Rikkaiden rinteellä”.