Aihearkisto: tapahtuma

Murteen asemaa pohditaan Kuopiossa

Tohtiiko savolainen esittää tässä ajassa asiaansa savoksi tai miten ylipäätään Suomessa suhtaudutaan murteella puhumiseen? Tätä pohdiskellaan ensi torstaina 29.9. klo 17 keskustelutilaisuudessa, jonka Savon kielen seura järjestää Kuopion kaupunginkirjastossa oman 40-vuotisen toimintansa kunniaksi.

Kääphä se näennii -teemalla käytävää keskustelua johdattelee rovasti Raili Pursiainen, joka itse on vuosien varrella on kääntänyt Raamatun ja muita hengellisiä tekstejä savolaisten suuhun sopivaksi. Pursiainen on mukana myös Savon kielen seurassa, joka useamman vuoden ajan on pitänyt savolaisia kirkkopyhiä eri puolilla Pohjois-Savoa, viimeksi reilu viikko sitten Leppävirralla.

Savon kielen seura perustettiin vuonna 1982 nostamaan murteiden arvostusta. Jo samalla vuosikymmenellä valmistui savon murteen sanakirja Kualjkiärylöetä edesmenneen kotiseutuneuvos Unto Eskelisen kokoamana.

Iso merkitys murteiden uudelle suosiolle oli, kun koko maailman tuntemat Aku Ankka tai Asterix saatiin puhumaan ensin savoksi ja maan muillakin murteilla. Savoksi on käännetty jopa lakitekstiä, eikä murretta kaihdeta myöskään tämän päivän kaunokirjallisuudessa.

Savon kielen seura on omalta osaltaan tuonut murretta esille muun muassa murremestaruuskisoilla ja murretoreilla, joita on pidetty 1990-luvun lopulta lähtien Kuopiossa. 2000-luvulla on pidetty myös valtakunnallisia murremestaruuskilpailuja, joissa savolaiset ovat menestyneet hyvin. Koronaepidemian vuoksi kilpailut ovat olleet keskeytyksissä, mutta seuraavat on sovittu pidettäväksi Kuopiossa 2.9.2023.