Ensimmäinen murteella kirjoitettu ”ruo ratu” hyväksyttiin Helsingin yliopistossa
”Kielen ja murttiin rajala: kieljmuuvon yhteiskunnalisen aseman muutos murttiista kieleks itämerensuomalaisessa kontekstissa (karjalan kielj, meän kielj, kainu ja võro) ja kysymys suomen murtteihen uhanalassuuvesta ja niihen aseman kehittämisestä”
Helsinkiläisen Jani Koskisen – tai Koskiin, kuten hän itse sanoo – ”ruo ratun” nimi on pitkä ja ehkä vaikeatajuinenkin, mutta jää kuitenkin pysyvästi Suomen tieteen historiaan. Se on ensimmäinen filosofian kandidaatin tai maisterin papereihin papereihin vaadittava pro gradu -tutkielma, joka on kirjoitettu alusta loppuun puhtaasti savolaismurteella.
Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa Koskisen noin 90-sivuinen tutkimus hyväksyttiin joulukuun 18. päivänä magna cum laude-arvosanalla eli ihan kelpo maininnalla.
MURTEITA puolustavana suomen kielen tutkijana Koskinen herätti huomiota ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten valmistuneella suppeammalla, humanististen tieteitten edellyttämällä tutkielmalla. Vakiintuneitten tieteenharjoittajien joukosta löytyi väkeä, jolle Koskisen käyttämä savolaismurteen pohjoiskarjalainen muunnelma Rääkkylän ja Kiihtelysvaaran puolesta oli kauhistus.
Tutkielma kuitenkin hyväksyttiin, ja niiltä pohjilta Koskinen katsoi aiheelliseksi jatkaa tieteen tekemistä savoksi myös maisterinpapereita tavoitellessaan. Mutta kuten kaksi vuotta sitten, niin kaikki opettajat ja tutkijat eivät suinkaan taputtaneet murteitten esitaistelijaa olalle.
Tutkielman viralliset tarkastajat Janne Saarikivi ja Rigina Ajanki katsoivat Koskisen tutkimuksen täyttävän kaikki tieteellisen työn kriteerit ja suosittelivat ”ruo ratun” hyväksymistä, koska tutkija samanaikaisesti hallitsee hyvin myös suomen yleiskielen normit. Samalle myönteiselle kannalle asettui myös tiedekuntaneuvosto.
SAVON kielen seurassa Jani Koskisen ponnisteluille murteitten puolesta annetaan täysi tuki ja tunnustus. Hänen käyttämänsä rääkkyläläis-kiihtelysvaaralainen puhetapa, jonka hän on oppinut vasta aikuisiällään, kuulostaa pohjois- tai eteläsavolaisten korvaan toki erilaiselta kuin se savo, jota Savon kahdessa maakunnassa puhutaan.
Mutta kuten on nähty vaikkapa edesmenneen professori Lauri Kettusen piirtämästä Suomen murrekartasta, niin savolaismurteitten alue on laaja. Pystysuunnassa se alkaa etelästä Ruokolahdelta ja Imatralta ja yltää pohjoisessa Lapin porteille Ranuan Simojärvelle ja vaakatasossa itärajalta Ilomantsista aina ruotsinkielisen Pohjanmaan porteille Kortesjärvelle ja Evijärvelle.
Tänä päivänä ei kukaan muista, että vielä 1930-luvulla laskettiin Lappeenranta eteläsavolaiseksi ja että tuossa nykyään karjalaiseksi itseään nimittävässä kaupungissa ilmestyi päivälehti nimeltä Etelä-Savo.
SAVOLAISESTA näkökulmasta on Jani Koskisen Kielen ja murttiin rajala -tutkimus historiallinen siinäkin suhteessa, että siinä toteutuu nyt 1800-luvulla eläneen Kaarle Akseli Gottlundin unelma savon murteelle rakentuvasta yleiskielestä.
Juvan rovastin reipasotteinen ja rohkea poika ei tosin hallinnut täysin itsekään savoa, mutta taisteli sinnikkäästi sen puolesta. Kolme kertaa hän pyrki vuosisadan puolivälissä suomen kielen professoriksi Helsingin yliopistoon, ja kolme kertaa muu tiedeyhteisö esti joukolla hänen pyrintönsä.
Ensimmäisellä yrittämällä professorin virkaan nostettiin Matias Aleksanteri Castrén, toisella itse Elias Lönnrot ja kolmannella, viimeisellä kerralla toinen ja tiedemaailman mielestä parempi savolainen August Ahlqvist-Oksanen.
Omissa kirjoituksissaan ja julkaisuissaan Gottlund käytti kuitenkin johdonmukaisesti omintakeista savoaan. Ukko Noaa laulaessaan harva taitaa tietää, että sen ensimmäiset suomalaiset sanat tähän ruotsalaisen Carl Mikael Bellmanin balladiin tulivat juuri Gottlundin savolaisesta sanapajasta.
JOS VIELÄ 1800-luvulla käytiin Suomessa henkien taistelua suomen kielen sisällä itä- ja länsimurteitten välillä, tänään suurin kiista tiivistyy tieteessä siihen, tullaanko maisteriksi tohtoriksi suomen vai englannin kielellä?
Yhä useammat tutkimukset näyttävät valmistuvan englanniksi, koska englannin kieli avaa ikkunat ja ovet auki Eurooppaan ja paljolti koko maailmaan.
Suomen kielen tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet tuskin ovat tänäänkään kovin kansainväliset, vaan tulokset jäävät hyödyntämään pääsääntöisesti ns. kotimarkkinoita. Yleiskieli säilyy yleiskielenä, vaikka sen rinnalla asioita selvitettäisiin välillä myös eri murteilla.
Päämurteitten erot eivät ole niin suuret, etteikö savolainen ymmärtäisi eteläpohjalaista tai karjalainen hämäläistä. Turha pelätä, että murteesta tulisi tieteen valtavirtaa, vaan tärkeintä on säilyttää suomen kieli niin rikkaana kuin se suinkin on mahdollista. Vain murteitten avulla se onnistuu.
Seppo Kononen
https://kielionkannanotto.files.wordpress.com/2018/11/koskinen_jani_pro_gradu_20181.pdf
