Savon kielen seuran 30-vuotisjuhla
Immeisen pittää olla kolomikielinen
Savon kielen seura on ollut kolmen vuosikymmenen kuluessa mukana järjestämässä lukuisia juhlia, mutta vähemmän muistanut omia saavutuksiaan. Edellisistä vuosijuhlista on jo vuosikymmen. Harvoin mutta hartaasti, ja 24.5. 2012 olikin aihetta kertynyt 30-vuotishistoriikin julkaisemiseen ja savolaisesta kielenkäytöstä tunnustuksen ansaitsevien jäsenten muistamiseen.
Kuopion kaupungintalon salin juhlistajana seuran omat liput ja kukat nostivat juhlamieltä, ja torstai-iltanasadan hengen yleisömäärä lienee ihan tyydyttävä. Savon Tomerat naiset Anna-Liisa Happosen johdolla olivat valmistaneet kahvin kanssa tarjottavaksi ryynrieskaa ja täytekakkua, jotka tekivät hyvin kauppansa mutta tarjottavaa riitti kunnon kinkereiden tapaan vielä lähtökupilliseenkin.
Unto Eskelisen (oik.) kanssa menneitä muistelemassa Olli Murtorinne, Leena Murtorinne ja Ritva Kokander.
Perustajajäseniä oli mukana kotiseutuneuvos Unto Eskelinen, professori Osmo Hänninen ja lääninkouluneuvos Olli Murtorinne. Kotiseutuneuvos Aarno Kellberg Iisalmesta oli lähettänyt pahoittelunsa ettei voinut terveydentilansa vuoksi osallistua juhlaan.
Juhlan aloituksena kuultiin Riitta Hämeen-Anttilan säveltämä ja Lassi Kettusen sanoittama ”Savon kielen seuran marssi”. Reipas marssi sai kantaesityksensä kymmenen vuotta sitten samassa salissa maakuntalaulun vuosijuhlassa, ja soitinyhtye Savoniassa soitti viulua silloin kuten nytkin Riitta Hämeen-Anttila. Lauluosuudesta vastasi Tuusniemen Iloset –kuoro.
Tervehdyssanoissa puheenjohtaja Osmo Hänninen muisteli seuran perustamisvaiheita. Eräs lähtökohta seuran perustamiseen olivat Aarno Kellbergin hänelle lähettämät savolaishenkeä nostattavat kirjat, ja varsinkin kansanrunouden osaajat ansaitsivat saada tunnustuksensa. Maakuntaneuvos Olli Kervinen Mikkelistä hahmotti innostuksensa näkyvään muotoon lahjoittamalla seuralle Savon kulttuuripäivien tunnukseksi aidon kaskiuatran ja puheenjohtajan harteille viitan.
Juhlakahveja tarjoilemassa Anna-Liisa Happonen (vas) ja Eila Santanen.
Sihteeri Eila Ollikainen kertoi seuran kolmen vuosikymmenen toiminnasta, josta koottu parahiksi juhlan alla ilmestynyt historiikki ”Joutilailla jottaen se tietättää” . Nimi tulee kotiseutuneuvos Unto Eskelisen kirjoittaman juhlarunon otsikosta.
Entisetkään sihteerit eivät ole olleet joutilaina vaan Lassi Koponen, Tuomo Loikkanen, Marja-Riitta Saastamoinen kertovat Eila Ollikaisen lisäksi tapahtumien tarinat ja aikaansaannokset 1982-2012. Alkuaikoina seura mm. patisteli savolaisia kuntia hankkimaan muistolaattoja Kalevan juhlavuonna 1985 kansanrunouden kerääjille. Niinikään seura puuhasi suomen kielen professori Lauri Kettuselle yhteensä neljä muistolaattaa kotimaahan, Viroon ja Ruotsiin. Savon kulttuuripäivien kierto alkoi 1982 Osmo Hännisen ja Olli Kervisen aloitteesta Pohjois- ja Etelä-Savon kunnissa. 2000-luvun murreboomissa alkoivat maakunnalliset ja SM- murremestaruuskilpailut, joista jälkimmäisissä savolaiset ovat saavuttaneet useita
voittoja. Yleisön suosion on saavuttanut huumorin ja musiikin värittämä Kuopion murretori, joka parina viime vuonna on järjestetty satamatorilla.
-Savon kielen seura on pystynyt joustavasti muuttamaan toimintansa painotuksia ja näin tehden uusia valtauksia varmaan löytyy jatkossakin, oli historiikin tekijän arvio.
Savolaista rakkautta oli otsikkona näyttelijä Seija Pitkäsen lausuntaesityksellä. Teksteistä erottui ainakin Maria Jotunin tiukkaa kerrontaa ja Merja Tolpin veikeitä tunnustuksia. Rakkauden koko kaari, tosin ilman vastapuolen tunnustuksia ja vastaanväitteitä.
Käyttöä modernille savolaiselle itsetunnolle
Juhlapuhujaksi lupautuessaan Kalervo Väänänen oli vielä Itä-Suomen yliopiston keulassa, nyt lupausta täyttäessään Turun yliopiston tuore rehtori. Syntymäseudun Kainuun kainuulainen tuumaileva pylkkkäsyys ei ole rehtorin puheista mihinkään hävinnyt ja ”tavallista viisaampana Väänäsenä” kuuluttaja, artikkelitoimittaja Seppo Kononen hänet esittelikin.
Rehtori Kalervo Väänänen.
Eikä kuulijoiden tarvinnut pettyä nytkään. Puhuja sovitteli yhteen vaikeita käsitepareja kuten perinnemuutos, paikallisuus-globaalisuus hakien aikakauden suurta kaarta.
–
Aikakauden luonteen ymmärtää vasta sen lähestyessä loppuaan eli kun Minervan pöllö lähtee lentämään, hän lainasi Hegelin vertausta. Sodanjälkeinen puolen vuosisadan aikakausi, jossa suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin, on lähestymässä loppuaan ja siinä muutoksessa kipuilemme. On aika uudelle unelmalle mutta emme osaa luopua vanhasta, tähdensi puhuja. Siinä muutoksessa hän näki käyttöä modernille savolaiselle identiteetille.
”Savonkielj, savonkielj sitä kuulla tekköö miel ” kuului osana Pohjois-Savon kyläpelimannien esittämään savolaiseen potpuriin. Unto Eskelisen sanoitus on kirjoitettu Kallavesj-laulun mukaelmaksi, ja niin valloittavasti Petra Lisitsin-Mantere, Riitta Väisänen ja Petri Makkonen tämän savolaisuuden kohotuksen esittivät, että uusintoja varmaan tullaan kyselemään. Savonkielj, savonkielj ja Kallavesj –sävelmällä. Voiko laalu enää sen savolaisemmaksi tulla?
Riitta Väisänen, Petra Lisitsin-Mantere ja Petri Makkonen esittivät Kallaveestä uuden sovituksen.
Ansiomerkkejä, uatroja ja kirkkovene
Varapuheenjohtaja Ritva Kokander ja hallituksen jäsen Tuula Ollila jakoivat jäsenille myönnetyt tunnustukset ja huomionosoitukset. Suomen Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin saivat emäntä Aune Räsänen Vehmersalmelta (28 vuotta hallituksen jäsen, runoja, paikallishistoria ja kolumneja lehdissä), toimittaja Eila Ollikainen Kuopiosta (18 vuotta hallituksen jäsen, viisi vuotta sihteeri, savolaisen ruokaperinteen tunnetuksitekemistä) ja kirjailija Aarno Kellberg Iisalmesta ( perustajajäsen, 18 vuotta hallituksen jäsen, laaja kirjallinen tuotanto mm. kotiseutuhistoriallisia näytelmiä).
Seuran peräsimestä kaikki kolmekymmentä vuotta toimintaa johtanut puheenjohtaja, professori Osmo Hänninen sai Minna Rajamon muotoileman perämiehellisen kirkkoveneen.
Jenni Linnoven muotoileman Uatra-laatta saivat vastaanottaa murteen kerääjä ja kirjoittaja Jukka Lappalainen Lapinlahdelta (hallituksessa 12 vuotta, yläsavolaisen murteen tuntija, kuvataiteilija), opettaja Matti Lehmonen Rautalammilta (hallituksessa 5 vuotta, Kalevalan savontaja, esiintyvä taiteilija), savontaja Olavi Rytkönen Kuopiosta (hallituksessa 10 vuotta, murreboomin suuria nimiä, tavoittanut nuoria kuulijoita) ja entinen sihteeri ja Aakustin toimittaja Marja-Riitta Saastamoinen Mäntästä (sihteeri 5 vuotta, toimittaja 7 vuotta, suoranaen lahja seuralle, jatkanut lehden avustamista ja pitämällä yhteyksiä).
Ansiomerkkien saajat ja palkitut yhteisessä kuvassa.
Aena valamiina palvelukseen-ruusulla kiitettiin kotiseutuneuvos Anna-Liisa Happosta, artikkelitoimittaja ja pelimanni Seppo Konosta ja kotiseutuneuvos Unto Eskelistä, jotka omalla panoksellaan ovat vaikuttaneet tämänkin juhlan toteuttamiseen.
Ritva Kokander mainitsi päätössanoissa, että murteet ovat äidinkielemme juuristo ja osa henkilöyttämme. -Murteessa heijastuvat lapsuus ja läheisyys, henkilökohtaisuus ja aitous ja siksi niillä aikojenkin päästä on vaikuttava ja vetoava voima.
Opettajan kokemuksessa ihmisen pitää olla kolomikielinen: ensimmäinen kotimainen kotjkielj, syvämmen kielj, toiseksi puhuttu yleiskieli ja kolmanneksi kirjoitettu kirjakieli.
– Murretta huastava ei oo hienostelija ja herraskaenen vaihtaessaan puhheessaan yleiskielelle – tilanteen mukaan. Ja jos kotisseuvulta iäkääkaapuntiin muuttana savolainen kiäntää puheeesa savoks osakunnan talakkunajuhlassa tai savon matineassa ei ole kyse epäaidosta muuttumisleikistä vaan paluusta kielen juurille, kielen monipuolisuuden hallintaan.
Ja päätökseksi laulettiin Savolaisen laulusta neljä säkeistöä että mieleen jäi soimaan ”siis maat en muuta tietää voi Savoa kalliimpaa”.
Eila Ollikainen
Kuvat: Teuvo Laakkonen